Artikkeliarkisto
Kategoria: Blogi
Työterveyshoitajan vinkit kesään
Suomen kesään kuuluvat hyttyset, punkit, kyyt ja aurinko. Hyönteisten pistokset, auringon polttamat ja kesäflunssa ovat yleisimpiä lomalaisten kiusaajia. Myös pienten tapaturmien hoitoon kannattaa varautua. Pieniä haavoja varten on lääkekaappiin syytä varata...
Mikä ihmeen genomitieto?
Suomeen perustettava Genomikeskus määrittelee genomitietoa näin: Jokaisella meistä on oma perimä, jota kutsutaan genomiksi. Genomimme on kuin kirjasto, joka sisältää valtavan määrän tietoa. Genomitiedon eli ihmisen koko perimästä saatavan tiedon myötä ymmärrys...Eläkepäivät aloittava yhteyspäällikkö Seija Porola: ”Elämä kantaa ja aika ilman kelloa tuo uudet ulottuvuudet”
Yhteyspäällikkö Seija Porola on työskennellyt työterveyden parissa liki 40 vuotta, joista viimeiset kolme vuotta Pirtessä. Alalle hän päätyi 80-luvulla sattumalta. ”Terveydenhoitajaksi valmistumisen jälkeen ja jo opiskeluaikana työterveyshuolto tuntui...
Ravitsemusterapeutin vinkit kesään
Monille kesä on ruokavalion suhteen hyvää aikaa. Kasvisten ja marjojen käyttö voi lisääntyä kuin itsestään. Osalle kesäloma-ajan aikatauluttomuus ja rytmittömyys voi kuitenkin aiheuttaa haasteita ruokailutottumuksiin. Pirten ravitsemusterapeutti Katja Sassi-Pyykkö...
