Erikoistuminen työterveyslääkäriksi
Erikoistu työterveyshuollon erikoislääkäriksi työnteon lomassa
Pirtessä on tarjolla erikoistuvilta kiitosta saanut laadukas ja monipuolinen koulutuspolku työterveyshuollon erikoislääkäriksi. Koe- ja työterveyshuoltojakson lisäksi voit suorittaa kuuden kuukauden kuntoutusjakson Pirten omassa työkyky- ja kuntoutusyksikössä. Erikoistuminen tapahtuu yliopistolla ja Pirte toimii yliopiston hyväksymänä koulutuspaikkana.
Pirtessä on päässyt erikoistumaan työterveyshuoltoon jo vuosia ja erikoistumispolkuamme on hiottu matkan varrella jatkuvasti. Erikoistuva lääkäri työskentelee koulutusohjelman aikana Pirtessä joko palkkasuhteessa tai ammatinharjoittajana. Kouluttava taho on yliopisto, Pirte toimii koulutuspaikkana. Ja mikäpä sen mukavampaa – meillä on nimittäin huippukiva työyhteisö, loistavat työkaveri ja mukava olla töissä.
Pirteläisyys tarkoittaa luottamusta, tiivistä yhteistyötä ja vahvaa asiantuntijuutta, luovaa uskallusta kokeilla uutta ja oppia virheistä. Pirteläisyys on yhteisiä tavoitteita ja yhdessä tekemistä, sitoutumista ja toiminnan jatkuvaa parantamista ja oppimista. Pirteläisyys on vastuullista ja vaikuttavaa. Pirteläisyys on me-henkeä.
Voit lukea Pirtestä yrityksenä lisää Pirte yrityksenä -sivulta.
Miksi erikoistua juuri Pirtessä?
- Kilpailukykyinen palkka
- Työaikaprosentit muokattavissa
- Toimipiste sovittavissa eri toimipisteidemme väliltä
- Eteneminen tapahtuu suunnitelmallisesti kokonaisuus kerrallaan, vuosikellon mukaan kvartaaleittain
- Kattavat, palkalliset toimipaikkakoulutukset, esim:
- tiistaisin konsultaatiolounas, jossa (apulais)ylilääkäri aina paikalla
- keskiviikkoisin tapaaminen oman kouluttajan kanssa
- torstaisin lääkärien yhteinen koulutus
- perjantaisin erikoistuville Työterveyslaitoksen perjantai-meeting
- Meillä kannustetaan osallistumaan myös ulkopuolisiin koulutuksiin
- Kaikki Pirten kouluttajalääkärit ovat kokeneita työterveyshuollon erikoislääkäreitä
- Kouluttajalääkärit ovat erikoistuvan tukena ja aina tavoitettavissa
- Pääset alusta asti mukaan työterveyshuollon ydintoimintaan, kollegoiden tukemana
- Laajan asiakaskuntamme kautta pääset tutustumaan monipuolisesti erilaisten alojen työterveyshuollon erityispiirteisiin
- Pääset alusta asti osaksi työterveyshuollon moniammatillista yhteistyötä
- Pirtessä on ison talon edut ja pienen toimijan ketteryys samassa paketissa
- Sinulla on halutessasi mahdollisuus tehtä myös päivystystyyppistä työtä, mutta se ei kuulu automaattisesti työterveyslääkärin toimeen
- Kattavat etätyöskentelymahdollisuudet (video-, puhelin- ja chat-vastaanotot)
Tutustu tarkemmin kiiteltyyn koulutuspolkuumme
- 1. Hakuapu
- 2. Koejakso (6 kk)
- 3. Työterveyshuoltojakso (24 kk)
- 4. Työkyvyn arviointi ja kuntoutusjakso (6kk)
- 5. Työterveyshuoltoa tukevat kliiniset erikoisalat (9 kk)
- 6. Täydentävä koulutus (0-12 kk)
- 7. Työterveyslaitosjakso (6 kk)
- 8. Valmis työterveyshuollon erikoislääkäri
Pirten kouluttajalääkäri ohjeistaa ja auttaa työterveyshuollon erikoistumiskoulutukseen hakeutumisessa.
- Alkupisteet (työkokemus ja tieteellinen kokemus)
- Motivaatiokirje
- Haastattelu
Työterveyshuollon sairausvastaanotosta saa max. 6 p erikoislääkärikoulutuksen valinnassa (1 p / kk).
- Oma kouluttajalääkäri
- Kouluttajalääkärin tapaamiset 2 h / vko
- Kirjallinen lähtötason arviointi, väliarviointi, loppuarviointi
- Toimipaikkakoulutus 2-5 h
- Koulutusmoduulit kvartaaleittain
- Konsultaatiolounas tiistaisin
- Työterveyshuollon erikoislääkärin konsultaatiomahdollisuus 30min / päivä
- Erikoistumispaikkoina Pirten kaikki toimipisteet
- Pirte tarjoaa mahdollisuuden osallistua työterveyslääkäriksi pätevöittävälle kurssille
Jakson tavoitteena on kasvaminen työterveyslääkärin ammattiin.
- Henkilökohtainen erikoistumissuunnitelma
- Oma kouluttajalääkäri
- Kouluttajalääkärin tapaamiset 2 h / vko
- Toimipaikkakoulutus 2-5 h
- Erikoistuvien yhteiset koulutukset 4 krt / vuosi
- Koulutusmoduulit EPA-periaatteet huomioiden (EPA = entrustable professional activity, yliopistojen määrittelemät kriteerit, erikoisalalle ominaisen toiminnon suorittaminen)
- Koulutusmoduulit kvartaaleittain
- Erikoistuvien iltapäiväseminaarit kvartaaleittain
- Konsultaatiolounas tiistaisin
- Työterveyshuollon erikoislääkärin konsultaatiomahdollisuus 30 min / päivä
- Erikoistumispaikkoina Pirten kaikki toimipisteet
- Osaamiskeskukset
Pirten oma työkyky- ja kuntoutuspoliklinikka
- Pirte tarjoaa apua työterveyshuoltoa tukevien kliinisten erikoisalojen hakemiseen
- Koulutuspaikkoina Tampereen alueella Tays, Hatanpää
- Mahdollisuus suorittaa samassa paikassa kuin työterveyshuoltojakso
- Suoritetaan työterveyslaitoksella
- Työterveyslääkäri
- Koordinoiva työterveyslääkäri
- Kouluttajalääkäri
- Suurasiakkuuslääkäri
- Toimialakohtainen erityisosaaja
- Altistekohtainen erityisosaaja
- Prosessikohtainen erityisosaaja
- Koulutuksesta vastaava lääkäri (apulaisylilääkäri)
- Kuntoutusyksikön vastaava lääkäri (apulaisylilääkäri)
- Pirten toimipisteen vastaava lääkäri
Pirtessä on erikoistumisessa parasta on ollut parhaat kollegat, helppo konsultointi, koulutusmyönteisyys ja joustavuus.
– Maria, erikoistuva lääkäri // 17.2.2021
Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!
Lisätietoa antavat:
Heli Kivimäki
Työterveyshuollon ylilääkäri, työterveyshuollon erikoislääkäri,
kouluttajalääkäri
Minna Toom
Ylilääkäri, työterveyshuollon erikoislääkäri, kouluttajalääkäri,
kuntoutuslääketieteen erityispätevyys (kuntoutusjakso)
minna.toom@pirte.fi
Teija Mertimo
Ylilääkäri, työterveyshuollon erikoislääkäri, kouluttajalääkäri (työterveyshuollon ydinprosessit ja laatu)
Voit myös soittaa tai jättää soittopyynnön: 040 5591938 (Minna)