Joulun odotus

Kynttilä palaa

Kun avasin silmäni ja keskityin katsomaan ympärilleni, näin parven pieniä itikoita, jotka lentelivät auringonpaisteessa ylös ja alas. Aivan ihmeellinen näky siihen aikaan vuotta.

Talven saapuessa pienet lintuystävämme odottavat jälleen apuamme ruuan hankinnassa. Haastan tällä kertaa kaikki lukijani hankkimaan pikkulinnuille syötävää, esimerkiksi kauralyhteen tai rasvasiementangon. Rasvatangosta linnut saavat energiaa ja vatsantäytettä siementen lisäksi. Verkolliset rasvapallot- ja tangot saattavat saada lintuja takertumaan verkkoihin varpaistaan. Suosittelenkin ostamaan tankoja, joihin voi itse pujottaa pari ohutta keppiä läpi. Näin linnut voivat istua kepeillä syönnin ajan. Luonnosta löytyy helposti pieniä oksia.

Tunttukoristeet
Halla-koira lumihangessa
Työterveyden asiantuntija Pirte
Yksityisyyden suoja

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Ne auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat mielestäsi kiinnostavimpia ja hyödyllisimpiä.