KEVÄT KEIKKUEN TULEVI
Pirte Ratinan ja Pirte Taysin asiakaspalveluissa työskentelevä Anne Kohola on Pirten virallinen kevätfiilistelijä. Anne kirjoitti raportin kevään etenemisestä, jota hän seuraa tarkasti Halla-koiransa kanssa:
Tätä kirjoittaessa olemme ylittäneet huhtikuun puolenvälin ja kevät vaikuttaa lupaavalta, joskin hiukan harkitsevasti etenevältä.
Heti kun aurinkoisia päiviä on tullut, on ilmassa lennellyt perhosia, kärpäsiä ja maassa kipitellyt muurahaisia. Myös leskenlehtiä olen nähnyt.
Lintujen laulu on lisääntynyt huomattavasti ja pesäpuuhat ovat hyvässä vauhdissa. Olen nähnyt linnun kantavan oksaa suussa, lintupariskuntien kisailevan pareja muodostaessaan ja todistanut useita pikku kahakoita reviiritaistoissa.
Mahtavin näky oli se, kun pysähdyin kotimatkalla ihmettelemään harakoiden ja varisten isoäänistä metelöintiä ja huomasin kerrostalojen vieressä havupuussa pöllön! Pieni kapea pöllö istua pönötti oksalla muina miehinä eikä tuntunut välittävän muiden aggressiivisesta käytöksestä. Kun tulin puun luokse, harakat ja varikset lehahtivat lentoon ja pieni suloinen pöllö jäi edelleen sulostuttamaan näkyäni. Kävelin niin lähelle kuin pystyin, otin kännykällä kuvia ja juttelin sille.
Pöllö käänsi hieman päätään, aukoi ja sulki silmiään hyvin rauhallisesti, ja todettuaan etten ole uhka, käänsi katseensa taas eteenpäin, jonne oli jo aiemmin katsellut. Ei tuntunut olevan kiirettä mihinkään. Tuntui että sydämeni pakahtuu onnesta siihen paikkaan, sillä näky oli niin harvinainen ja ihana! Jätin sitten pikkuisen rauhaan ja jatkoin matkaa kotiin. Kotona etsin tietoa ja oletan, että kyseessä oli nuori sarvipöllö.
Rakastan pörröisiä kimalaisia ja niitä odotankin kaikkein eniten keväältä ja kesältä. Suuri haaveeni on vielä joskus uskaltautua silittämään kimalaisen pörröistä ja pehmeää pintaa. Mikäli asiantuntijoita on uskominen, kimalaiset pistävät hyvin harvoin. Ne tunnetaan rauhallisina ja ystävällisinä. Vielä en ole uskaltanut niihin koskea, sillä pelkään silti pistoa.
Kevät ja Halla
Halla kun on malamuutti, se rakastaa lunta. Nyt lumien sulaessa on ollut hauska näky, kun palaan lenkiltä kotipihaa kohti: Halla hakeutuu aina ennen kotiovea olevaan piskuiseen lumilänttiin makaamaan. Se vaihtaa kyljeltä toiselle, menee selälleen, maistelee lunta ja hassuttelee selvästi hullunkurisella otteella. Ja siitäkös Halla innostuu, kun nauran ja kehun miten ihanan näköinen se on ja miten ihanaa, kun lunta on tarjolla. Joka kerta kun tulemme pihaa kohti, huomaan miten lumiläntti on aina vain pienempi. Nyt tätä kirjoittaessa kurkistin ikkunasta ja… se on jo sulanut kokonaan. Eilen vielä maata koristi pieni kökkö. Nyt Hallan täytyy alkaa hyvästelemään talven ilot ja vastaanottaa uusi vuodenaika.
Hallan harmiksi kevät ja kesä tuo esille kaikenlaiset ötökät, joita Halla kutsuisi mielipahaksi, jos osaisi puhua. Ne kun on niin hirveän pelottavia tuollaiselle isolle koiralle, etenkin kärpäset. Jos kotiimme eksyy kärpänen ja sitä ei heti huomaa, on lopputuloksena läähättävä ja tärisevä koira, joka piilottelee kodin kulmissa ja verhon takana. Voi reppanaa. En tiedä mistä moinen pelko. Onko joskus huomaamatta jokin suriseva pistänyt nenun päähän ja aiheuttanut kammon kaikkia lentäviä kohtaan.
Kevään eteneminen
Blogin aloituksesta on nyt vierähtänyt parisen viikkoa, ja luonto on kyllä ottanut aimo harppauksen eteenpäin. Puissa alkaa jo olemaan vaaleanvihreää utua, sillä pienet lehdenalut ovat aukeamassa. Maassa on paljon uuden kevään ruohoa ja erilaisia kukkien alkuja alkaa nousemaan maasta.
Lintuauroja olen nähnyt paljon ja kimalaisia on nyt riittämiin ihasteltavaksi asti. Toissa päivänä näin pullean ja pörröisen kimalaisen paistattelemassa aurinkoa nurmikolla pienen oksan päällä ja pikkuinen pesi kasvojaan ja vartaloaan piskuisilla käsillään. Kyykistyin ihailemaan, yritin ottaa kuvia ja juttelin mukavia. Muuten kimalaisia on näkynyt aivan hirmu paljon peltojen reunoilla etsien myyränkoloista pesäpaikkaa.
Yksi hienoimmista kevään merkeistä on ollut se, kun näin fasaanikoiraiden taistelun naaraasta. Olin lenkillä Hallan kanssa ja huomasin ensin yhden ja pian toisenkin fasaanikoiraan, jonka perässä kipitti naaras. Olin varma, että suukopuahan siitä tulee. Eipä mennyt kauaa, kun näin koiraiden seisovan vastakkain. Odotin kunnon tukkapöllyä, mutta taistelu ja uhittelu alkoikin sivistyneesti erikoisella tanssilla. Kumpikin niiaili päällään vastakkain ylös ja alas koskematta toisiinsa. Välillä pään mennessä alas koiras saattoi nokkaista maata. Tämä kesti useita minuutteja. Seuraava vaihe oli odotetumpi, perinteinen taistelu, jossa koiraat hyppäsivät räpiköiden ilmaan ja iskivät rinnat vastakkain. Tätä tekivät muutaman kerran ja onnekseni taistelu oli hyvin maltillista eikä kumpaakaan näyttänyt sattuvan. Koiraat lopettivat hyppimisen ja lähtivät saman tien eri teille sillä näemmä molemmille oli selvää kumpi naaraan saa. Koiras, joka oli paikalle saapunut naaraan kanssa, lähti saman naaraan kanssa jatkamaan käyskentelyä.
Keväisin seuraan aina lähellä olevan suuren ojan asukkaita, piisameja. Muina vuosina olen tähän mennessä jo nähnyt piisameja selvästi, ojassa uimassa ja pesäkoloa siistiessä, mutta nyt kevään kylmyyden vuoksi ilmeisesti niidenkin touhut ovat viivästyneet. Yhden piisamin näin pöllyyttävän pesäaukon suuta veden alla.
Pari viikkoa sitten näin ojan reunalla kaksi sorsaa. Toinen oli normaalin kokoinen sinisorsakoiras, mutta toinen oli kuin sinisorsanaaras mutta todella pieni. Se oli niin pieni, ettei mitenkään voinut olla tavallinen sinisorsanaaras, mutta ei enää poikanenkaan. Ne nukkuivat vierekkäin ja koiras välillä avasi silmät ja seuraili ettei kukaan häiritse. Näky oli todella erikoinen. Selvittelin asiaa Facebookin linturyhmässä ja sain selville, että koiras oli todella sinisorsa mutta naaras olikin tavinaaras! Tavi on paljon pienempi kuin sinisorsa ja ne saattavat joskus lyöttäytyä yhteen viettämään aikaa. Kaikkea sitä oppii!
Kevät on niin kaunista aikaa, se herättää kaiken eloon, antaa uutta elämää, puhtaat uudet kasvit työntyvät esille ja valon määrä lisääntyy.
Kevät on sitä aikaa, kun ihmisten ulkoilukin helpottuu ja lisääntyy. Alamme saamaan luontaisesti D-vitamiinilisää auringon paistaessa ihollemme. Valon määrä piristää ja antaa monelle reippautta. Keväällä saamme haaveilla kesän reissuista ja touhuista ja voimme viimein todella odottaa lomiamme.
Toivotan kaikille lukijoille oikein mahtavaa kevättä ja vielä mahtavampaa kesää!