Pirte Taysin yhteydessä toimii vuoden vaihteessa perustettu koronarokotuspisteemme. Rokottaminen on järjestetty asiakkaan kannalta mahdollisimman saumattomaksi: asiakas saa ajan rokotteeseen, saapuu rokotuspisteelle, saa rokotteen ja pääsee lähtemään hetken seuranta-ajan jälkeen. Mutta millaista taustatyötä koronarokotuspisteen perustaminen edellytti? Haastattelimme avainasiakas- ja laatupäällikköämme Eeva Mäkelää ja yhteyspäällikköämme Seija Porolaa aiheesta.
”Olemme toimineet tässä koronapandemian aiheuttamassa muuttuvassa tilanteessa asiakkaidemme tarpeet huomioiden ja saaneet ripeästi perustettua sekä koronanäytteenoton että koronarokotuspisteen”, Seija Porola kertoo. ”Tämä kaikki on ollut mahdollista pirteläisten moniammatillisen yhteistyön ansiosta!”
Yhteistyössä on voimaa
Tieto koronarokotusten alkamisesta tuli odotettua aiemmin. ”Olimme valmistautuneet koronarokotuksiin jo joulukuun aikana, ja tähtäimessä oli päästä aloittamaan tammikuun ensimmäisellä viikolla. Juuri ennen joulua saimmekin tiedon, että antaisimme Pirkanmaan ensimmäiset koronarokotteet jo 28. joulukuuta. Aikaa valmistautua oli neljä päivää ja välissä joulunpyhät. Mutta aloitettiinhan me”, Seija iloitsee.
Neljän päivän aikana oli valmisteltava ja otettava huomioon huikea määrä asioita. Koronarokotteet tulee kuljettaa ja säilyttää tarkkojen vaatimusten mukaisesti ja noudattaa niiden käsittelyyn ja laimentamiseen liittyviä ohjeita huolellisesti. Lisäksi tulee varmistaa, että rokotettavat asiakkaat pääsevät kulkemaan ja odottamaan vuoroaan Pirte Taysiin perustetussa rokotuspisteessä turvavälit ja hygienia huomioiden. Rokottamisen hetkellä on huolehdittava asiakkaan kohtaamisesta, itse rokottamisesta ja rokotteen oikeasta kirjaamisesta. Rokotteen saatuaan asiakkailla tulee vielä olla rauhallinen ja turvallinen paikka jäädä hetkeksi istuskelemaan.
”Nopealla aikataululla aloittaminen vaati isolta joukolta pirteläisiä toimivaa yhteistyötä ja yhteen hiileen puhaltamista. Onnistuimme siinä hienosti ja asiat etenivät nopeasta aikataulusta huolimatta päivä päivältä”, Eeva Mäkelä kertaa. ”Rokotuslinjojen avaamiseen tarvittiin meitä kaikkia – mukana oli osaajia muun muassa asiakaspalvelustamme, organisaatiopalveluiden tiimistä, asiakkuustiimistä, työterveyshoitajista ja poliklinikkahoitajista”, Seija lisää.
Erityisen kiitoksen ansaitsee poliklinikkahoitajamme Kirsi Sireni, joka on vastannut rokkoaineiden tilaamisesta tarkasti ja toiminut yhdyshenkilönä apteekkiin. ”Rokotteiden hävikki on ollut äärimmäisen pieni ja siitä iso kiitos kuuluu Kirsille ja kaikille, jotka ovat olleet mukana antamassa ja käsittelemässä rokotteita”, Seija hymyilee.
Rokotustyö jatkuu edelleen
Pirtessä on tähän mennessä annettu jo yli 10 000 koronarokotetta. Kiitosta rokotusten mallikkaasta hoitamisesta on saatu sekä asiakkailta että työnantajilta. Työ jatkuu edelleen ja rokotuslinjat pyritään jatkossakin hyödyntämään mahdollisimman optimaalisesti.
”Koko tänä pandemia-aikana on opittu aivan valtavasti – ja poikkeuksellisesta ajasta saadut opit ovat varmasti hyödyksi jatkossakin, vaikka vastaavaa tilannetta ei enää tulisi. Saamme olla ylpeitä upeasta työyhteisöstämme, jonka joustavuus ja yhteishenki on kantanut pitkälle!”, Eeva kertoo. ”Kaikki pirteläiset ansaitsevat ison kiitoksen, sillä korona-aika on vaikuttanut koko porukkaan. Monet ovat ottaneet koppia sellaisistakin töistä, jotka eivät normaalisti kuuluisi itselle ja yhteistyöllä olemme saaneet turvattua laadukkaat palvelut asiakkaillemme”, Seija lisää.
Jaksetaan vielä
Vaikka rokotteita on annettu Suomessa jo paljon, vaara ei ole vielä ohi. Voimme jokainen omalla toiminnallamme vaikuttaa koronaviruksen ehkäisemiseen. ”Muistetaan edelleen kaikki noudattaa turvavälejä, käyttää maskia ja huolehtia käsihygieniasta – se on tie kohti normaalia arkea”, Seija kiteyttää.