Hyvän yhteishengen merkitys korostuu pandemiatilanteessa, jossa äkilliset työnkuvamuutokset, kuormittavuustekijät ja epävarmuus lisääntyvät. Koronatyössä jokainen päivä ja viikko on erilainen ja ennustettavuutta on vähän. Pirte Taysin koronatiimi tekee herkeämättä työtä Pirkanmaan alueen koronatestien ja koronarokotusten mahdollistamiseksi. Koronatiimin esimiehen, johtava sairaanhoitaja Mari Pulkkisen mukaan yhteishenki on ratkaiseva osa tiimin toimintaa.

”Työntekijät joutuvat nyt sopeutumaan jatkuviin muutoksiin ja uusiin ohjeistuksiin ja mikään ei ole tässä tilanteessa pysyvää tai varmaa. Toisten tsemppaaminen ja avoimuus korostuu erityisesti ja on tärkeää, että työtä voidaan tehdä yhdessä ratkaisuja pohtien. Hyvä yhteishenki on kaiken tekemisen perusta”, Mari kertoo.

Pirten koronatiimissä jokainen saa olla oma itsensä

Koronatiimin yhteishengen lähtökohtina ovat arvostus muita työntekijöitä kohtaan, yhdessä toimiminen ja asioiden jakaminen. ”Pyrimme tiimissämme aina toimimaan avoimesti ja tuomaan huolestuttavat asiat heti ilmi. On tärkeää, että asioista saa keskustella ja jokainen saa tiimissä olla oma itsensä”, Mari pohtii. Yhteishengen ylläpitämisen kannalta toiminnan tulee olla myös tasapuolista ja palkitsevaa: ”Tiimin tsemppaaminen ja tiimistä välittäminen saa näkyä! Kaikkein tärkeintä on kiittää hyvästä työstä – mitään ei saa pitää itsestäänselvyytenä”, Mari kiteyttää.

”Tässä pandemiatilanteessa olen monesti tuonut esiin sen, kuinka kiitollinen olen tiimistämme. Saman tiimin kanssa pitkään työskennelleenä pystyn myös asettumaan työntekijän rooliin helposti. Pyrin olemaan hyvin tavoitettavissa ja olen muistuttanut tiimiäni siitä, että minulle saa aina tulla puhumaan.”

Pirten koronatiimissä päätökset ja ratkaisut tehdään yhteisissä palavereissa koko tiimin kesken. ”Esimiehenä pyrin ottamaan kaikkien mielipiteet ja toiveet huomioon. Avoimuuden, rehellisyyden ja me-hengen luominen vaatii kaikkien panosta ja koen esimiehen roolin tämän kokonaisuuden mahdollistajana erittäin tärkeäksi”, Mari kertoo.

 

Huumori auttaa jaksamaan

Jos joku auttaa jaksamaan koronatyön arkea, niin ehdottomasti huumori. ”Olen saanut nauraa mahani kipeäksi taukojen aikana ja olen erittäin iloinen, että huumoria jaksetaan tiimissämme viljellä”, Mari iloitsee.

Huumorin lisäksi hyvän palautteen merkitystä ei voi liikaa korostaa vaikeina aikoina: ”Sitä pitää mielestäni antaa aina kun mahdollista. Meillä jokaisen työpanosta arvostetaan ja ryhmähenkemme on erittäin hyvä. Tiimimme koostuu ammattitaitoisista ja kehitysmyönteisistä työntekijöistä, jotka auttavat aina kaveria pulassa ja puhaltavat yhteen hiileen.”

Myös hyvästä työstä palkitseminen on tärkeää. ”Pidän ihmisten yllättämisestä ja piristämisestä. Tästä sainkin eräänä aamuna idean ja mietin, mikä voisi piristää tiimiä kesken rankan työrupeaman – no herkut tietenkin! Perinteisen suklaalevyn tai pullapitkon ostamisen sijaan päätin ottaa yhteyttä Leaderiin pienen tempauksen järjestämiseksi. Ilokseni he halusivatkin lähteä mukaan yllätykseen (ilman kaupallista yhteistyötä) ja saimme järjestettyä pöydän täyteen urheilupatukoita koronatiimillemme, joka tekee raskasta ja nopeatempoista työtä, osa täydessä suojavarustuksessa. Tiimi ilahtui suuresti ja kiitosta tuli myös siitä, että patukoiden kyljessä luki ’No added sugar’”, Mari hymyilee.

Miten sinä olet huolehtinut työyhteisösi yhteishengestä vaikeana aikana? Jaa vinkkisi Pirten Facebookissa, Instagramissa tai LinkedInissä!