Kesätyöntekijöiden kokemuksia
Kesätyöntekijöiden kokemuksia
Pirte Ratinassa työskenteli kesän 2024 aikana nuoria kesätyöntekijöitä kahden viikon Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelujaksoilla.
Osalle nuorista koululaisista jakso oli ensimmäinen kesätyöpaikka ja osa taas sai hyödyllistä työkokemusta jatkoa varten.
Nuoret kesätyöntekijät työskentelivät keittiötehtävissä Pirte Ratinassa henkilökunnan taukotilassa.
Keittiötöiden lisäksi nuoret kirjoittivat kesätyökokemuksistaan tähän Pirten blogiin:
”Pirte oli toinen kesätyöpaikkani ja se erosi todella paljon ensimmäisestä kesätyöstäni liikennepuistossa. Sain Pirtessä työskentelystä paljon uutta työkokemusta, kun pääsin tutustumaan työjaksoni aikana keittiöapulaisen tehtäviin. Työtehtäviini kahden viikon jakson aikana kuului esimerkiksi kahvin keittäminen, astioiden tiskaaminen ja yleisen siisteyden ylläpito henkilökunnan taukotilassa. Kaikki pirteläiset ottivat minut erittäin hyvin vastaan ja saivat minulle tervetulleen olon.”
”Pirtessä oli kiva olla kesätöissä! Ihmiset olivat tosi mukavia ja auttavaisia. Jos ei tiennyt mitä tehdä, pystyi aina kysymään apua joltain henkilökunnasta. Työpaikalla Pirte Ratinassa oli todella rento ilmapiiri. Normaalien keittiötöiden lisäksi tapanani oli tehdä kaurakeksejä työntekijöille. Kaksiviikkoinen työjakso kului todella nopeasti ja mukavaa oli. Tästä työpaikasta sain myös hyvää kokemusta tulevaisuutta varten.”
Kiitos ahkerille kesätyöntekijöillemme 🧡
Kesäharjoittelu Pirtessä:
Kesäharjoittelun tarkoituksena on tarjota koululaisille omakohtaista kokemusta työpaikan toiminnasta, eri työtehtävistä ja alan tarjoamista mahdollisuuksista sekä antaa koululaisille mahdollisuuden tehdä heille sopivaa käytännön työtä.
Seuraa Pirteä somessa!
Pirten somekanavien kautta saat monipuolisia työhyvinvointivinkkejä ja kuulet työterveyden uutiset ensimmäisenä.