”Rauhoitetaan hetki aidolle kohtaamiselle”
Julkaisuvapaa: heti
Suomen ensimmäinen työterveyshuollon asiakasraati aloittaa kesäkuussa
Pirte työterveyshuollon asiakasraatiin valitaan hakemusten perusteella 12 edustajaa. Asiakasraati kokoontuu kolmen kuukauden välein. Asiakasraadin fasilitaattoreina toimivat avainasiakaspäällikkö Eriika Sauna-aho sekä toimitusjohtaja Tiina Surakka.
Pirten asiakasraati on tietojemme mukaan työterveyshuollon alalla ensimmäinen koko Suomessa ja siinä mielessä uraauurtava, vaikka konsepti onkin monelle jo yleisesti tuttu. Asiakasraadin tapaamisilla rauhoitetaan hetki aidolle kohtaamiselle. Jokaisen ääni on tärkeä yrityksen koosta riippumatta.
”Pirkanmaan hyvinvointialueen asiakkaille erilaiset asiakas- ja potilasraadit lienevät tuttuja. Olin itse aikanaan sairaanhoitopiirin hallintoylijohtajana edistämässä esimerkiksi yliopistosairaalan OLKA-toimintaa. Siksi tuntui luonnolliselta käynnistää toiminta myös Pirtessä”, kertoo Pirten toimitusjohtaja Tiina Surakka.
Tapaamisten aiheet eli kehityskohteet tulevat raatilaisilta itseltään. Asiakasraadin kautta työterveyshuollon asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa Pirten toimintaan, prosesseihin ja palvelukattaukseen yksittäisiä palautteita huomattavasti syvemmin. Aiheet voivat koskea esimerkiksi työterveyshuollon palveluiden saavutettavuutta, digivastaanottoja ja muita sähköisiä palveluja, kohtaamisten psykologista turvallisuutta – mitä ikinä raatilaiset kokevat tärkeiksi.
”Haluan korostaa sitä, että raatilaisten tehtävä ei ole keksiä valmiita ratkaisuja, vaan tuoda itselleen tärkeitä näkökulmia esiin ja esittää toiveita siitä, millainen työterveyshuollon palvelukokonaisuus ja toiminta olisi heille kaikista toimivin”, idean takana ollut, Pirten entinen sosiaalialan asiantuntija Katri Pihlaja huomauttaa. ”Pirten tehtävänä on sitten istua alas ja miettiä, miten tämä voidaan toteuttaa käytännössä.”
Työterveyspalvelut kulkevat mukana elämässä pitkään ja Pirte haluaa panostaa siihen, että palvelu tuntuu jokaisesta asiakkaasta hyvältä ja kotoisalta. Lisäksi asiakasraadin kautta varmistetaan, ettei palvelukehitystä tehdä oman kuplan sisällä oletuksiin perustuen, vaan kehittäminen keskittyy asiakkaan todellisiin tarpeisiin.
Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:
Tiina Surakka
Toimitusjohtaja
p. 044 4270 467
tiina.surakka@pirte.fi
Pirte työterveys ja lääkärikeskus (Tullinkulman Työterveys Oy ja Ratinan Terveys Oy)
- Omistajat Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan hyvinvointialue
- 8 toimipistettä ympäri Pirkanmaata (lisäksi työpaikkavastaanottoja asiakkaan tiloissa)
- 1900 yritysasiakasta, 46 000 henkilöasiakasta
- 300 pirteläistä
- Pirten visio on olla vuonna 2025 vaikuttavin ja vastuullisin julkisomisteinen työterveyshuollon asiantuntijaorganisaatio sekä veto- ja pitovoimaisin työnantaja.
- Arvot luottamus, rohkeus, rehtiys ja vahvuus
Hae mukaan Pirten asiakasraatiin!
Avoin haku käynnissä