Harjoittelijana pirtessä etätyöaikana
Liiketoiminnan työharjoittelu Pirtessä
Aloitin liiketoiminnan työharjoitteluni Pirtellä syksyllä 2021. Suoritan liiketoiminnan perustutkintoa, ja koko koulutus on tarkoitus käydä läpi työpaikalla harjoittelemalla. Olen 21-vuotias ja aikaisemmin valmistunut ravintola-alalta. Liiketoiminta alkoi kuitenkin kiinnostaa minua enemmän, eikä ravintola-alaan suuresti vaikuttanut maailmantilanne vaikeuttanut päätöstäni vaihtaa alaa.
Opinnot aloitettuani ensimmäisenä tehtävänä oli aloittaa harjoittelupaikan etsiminen. Korona-aika toi kuitenkin omat haasteensa tähän, sillä useimmat yritykset eivät pystyneet ottamaan harjoittelijoita vastaan. Veljeni vaimo sattui työskentelemään Pirten asiakaspalvelussa, ja hän ehdottikin, että voisin kysyä paikkaa heiltä. Hakemuksen lähetettyäni ja haastattelun jälkeen portti aukesikin Pirteen. Ja myös hyvään ajankohtaan, sillä Pirten yhtiöityminen oli juuri tulossa, ja harjoittelijan ottaminen myös auttaisi tässä prosessissa paljon.
Koko harjoitteluni on käytännössä ollut täysin etänä – paikan päällä Pirte Ratinassa olen ollut vain kolmesti. Vaikka alkuun pohdin, kuinkakohan hyvin tämä tulee onnistumaan, niin nyt voin sanoa, että erittäin hyvin. Teamsin kautta perehdyttäminen näytönjaon avulla on ollut isossa osassa. Voisin myös sanoa, että joissakin asioissa tämä on ollut helpompaa, kuin paikan päällä näyttäminen.
Pirten ammattilaisten matkassa
Aloitin harjoitteluni hyppäämällä mukaan asiakkuustiimiin. Pirten yhtiöitymisen lähestyessä isona työnä edessä oli päivittää jokaisen asiakasyrityksen työterveyssopimus, ja lähettää sopimukset asiakkaille allekirjoitettavaksi. Sain alkuun hyvän perehdytyksen ja lisäksi koko tiimin tuen, jos mieleeni tulisi mitä tahansa kysyttävää.
Asiakkuustiimin parissa vierähti muutama kuukausi, jonka jälkeen kävin tutustumassa Pirten laskutustiimiin. Pääsin näkemään ja tekemään hyvin laajasti kaikkia laskutuksen osa-alueita.
Kevään edetessä kovaa vauhtia, viimeisenä tiiminä liityin viestintätiimin joukkoon. Tutustuttuani Pirten markkinointi- ja viestintätiimin toimintaan, rupesin työstämään juuri parhaillaan lukemaasi blogikirjoitusta. Luvassa oli myös mm. somekampanjan suunnittelua ja julkaisua.
Harjoittelun lähestyessä loppuaan, tahtoisinkin kiittää Pirteä näistä reilusta puolesta vuodesta. Olen päässyt hyvin käsiksi Pirten toimintaan ja siihen, mitä työterveyshuollon kulissien takana tapahtuu. Sain jokaiselta työntekijältä lämpimän vastaanoton, joka välittyi hyvin myös näin etänä ollessa. Ja jotta oloni Pirtellä ei olisi ollut vain minulle perehdyttämistä ja näyttämistä, pääsin myös olemaan aidosti apuna työtehtävissä – hyöty harjoittelustani oli siis molemminpuolinen.