Pirte Ratinan toimipisteessä asiakkaamme pääsevät joustavasti ja nopeasti käymään SYNLABin kuvantamispalveluissa, joihin kuuluvat röntgen- ja ultraäänitutkimukset. Magneettikuvaukset hoidetaan SYNLABin Rautatienkadun toimipisteessä. SYNLAB on erikoistunut kuvantamispalveluiden ohella laboratoriopalveluihin ja se toimii noin 35 paikkakunnalla ympäri Suomen. SYNLABissa niin yksityis- kuin yritysasiakkaita palvelevat suomalaiset terveydenhuollon ammattilaiset, joilla on mm. magneettikuvantamisesta ja mammografiosta vuosikymmenten kokemus.

SYNLABin radiologian erikoislääkäri, dosentti Antti Paakkala työskentelee useassa SYNLABin toimipisteessä, mutta myös meillä Ratinassa. Ratinan toimipisteessä Antti tekee omien sanojensa mukaan pääosin ”perusradiologiaa” esimerkiksi silloin, kun epäselvät vaivat, infektiot, vammat tai esim. kulumamuutokset vaativat radiologisia tutkimuksia. Tällaisten ongelmien syyt pystytään usein näkemään tavallisissa röntgenkuvissa tai ultraäänitutkimuksella.

Lääkärit kääntyvät radiologin puoleen käytännössä aina silloin, kun halutaan nähdä ihon alla olevia pehmytkudos- tai luurakenteita. Kuvantaminen on lisääntynyt voimakkaasti viime vuosina, keskimäärin 2-4 % vuodessa. Etenkin magneettikuvausten määrä on lisääntynyt tekniikan kehittymisen myötä. Yhä pienempiä rakenteita pystytään nykyisin näkemään magneettikuvauksella ja vaivojen syy nähdään jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Magneettikuvaus on turvallinen tutkimus, koska siinä ei käytetä röntgensäteilyä. Tavallinen röntgenkuva tai ultraäänitutkimus ovat kuitenkin usein ainakin ensivaiheen tutkimuksina riittäviä. Kuvantamista harkitaan aina huolella, koska kuvantamistutkimuksen tulee tuoda potilaalle ja hoitopäätöksen teolle todellista lisäarvoa.

Kuka Antti on?

”Lääketiede kulkee suvussani – molemmat vanhempani ovat lääkäreitä ja isäni on radiologi, joten tämä on ns. ”perheharrastus”. Radiologiaan erikoistuminen kestää kuusi vuotta lääkäriksi valmistumisen jälkeen, eli opittavaa on paljon. Parasta työssäni on, että joka päivä näkee mielenkiintoisia asioita ja saa olla huipputekniikan kanssa tekemisissä. Radiologia on ehkä eniten kehittynyt lääketieteen erikoisala viime vuosina. Radiologin työ on hyvin merkityksellistä ja innostun työssäni erilaisista mielenkiintoisista löydöksistä. Asiakkaat ovat myös tyytyväisiä silloin, kun kuvantamisen avulla löydetään jokin löydös, joka selittää asiakkaan oireen. Kehitän osaamistani käymällä vuosittain kongresseissa ja luen radiologiaan liittyvää kirjallisuutta. Olen ollut myös aktiivisesti mukana radiologian tutkimustoiminnassa. Parhaiten opettaa työ; mitä enemmän tätä työtä tekee, sitä paremmin tätä osaa.”