KORONAROKOTE

Koronarokottaminen työterveyshuollossa

 

Työterveyshuollon rokottaminen etenee yhteneväisesti julkisen terveydenhuollon rokotusten kanssa, joka etenee THL:n, KRAR:in ja PSHP:n ohjeiden mukaisesti.  

Kolmannet koronarokoteannokset toteutetaan Pirtessä tammi-maaliskuun 2022 aikana massarokotuksina Tampereen kaupungin henkilöstölle ja erikseen sopimuksen tehneiden pk-yritysten kanssa Pirte Ratinan tiloissa ja erikseen sovittuina ajankohtina PSHP:n henkilöstölle PSHP:n omissa tiloissa. Rokotuksista sovitaan työnantajayritysten kanssa ennalta, jonka jälkeen työnantaja tiedottaa omaa henkilöstöään rokotusten aikataulusta ja paikasta.

THL:n ohjeen mukaisesti 60 vuotta täyttäneet ja riskiryhmiin kuuluvat voivat saada kolmannen rokoteannoksen, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta. Alle 60-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

Kolmas rokote voi saatavuustilanteen mukaan olla joko Modernan Spikevax tai Pfizer-BioNTechin Comirnaty. 

Mikäli kolmansista rokoteannoksista ei ole sovittu työterveyshuollon kanssa, tutustu oman kotikuntasi verkkosivuihin ja paikallisiin julkaisuihin, joissa julkaistaan ajankohtaista tietoa koronarokotuksista.

 

Pirten rooli koronarokottamisessa

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri koordinoi rokotuksia ja rokotteiden jakamista. Kunnat vastaavat rokotusten järjestämisestä omalla alueellaan. Rokottamisjärjestyksessä seurataan Valtioneuvoston asettamaa Suomen koronarokotestrategiaa, johon voit tutustua täältä (THL.fi).

Pirte työterveyshuollon rooli koronarokottamisessa on rokottaa työnsä puolesta riskiryhmässä olevia asiakkaitaan (mm. omistaja-asiakkaidemme Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Tampereen kaupungin sote-alan työntekijöitä) alueelle saatujen ja ko. ryhmälle osoitettujen rokotteiden puitteissa. Lisäksi rokotamme niitä asiakasyrityksiämme, joiden kanssa rokotuksista on erikseen sovittu. Työterveyshuollon rokottamisjärjestys noudattaa kuitenkin julkisen terveydenhuollon rokotusjärjestystä. 

Mikäli yrityksesi on kiinnostunut sopimaan rokottamisesta työterveyshuollon kautta, ota yhteys asiakkuustiimiimme (asiakkuudet@pirte.fi).

Usein kysyttyjä kysymyksiä koronarokottamisesta

Mistä saan koronarokotetodistuksen?

Koronarokotustodistuksen voi tulostaa itse omakanta.fi -palvelusta. Rokotuskirjauksen jälkeen viive tiedon siirtymisessä Omakantaan voi olla viisi (5) vuorokautta. Jos et saa tulostettua todistusta, ota yhteyttä rokottavaan tahoon.

Todistuksen saa noudattamalla seuraavia ohjeita:

  1. Kirjaudu Omakantaan kanta.fi-sivulta omalla tunnistusvälineelläsi kuten verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.
  2. Valitse vasemman reunan valikosta kohta Koronatodistus. Löydät linkin todistusosioon myös Omakannan etusivulta.
  3. Hae todistusta painamalla linkkiä ”Avaa rokotustodistus (pdf)”. Jos sinulla on todistus, se avautuu uuteen välilehteen pdf-muodossa.
  4. Tallenna pdf-tiedosto omaan puhelimeesi tai ota siitä kuvakaappaus. Näin todistus on sinulla valmiina, kun tarvitset sitä.
Saanko kolmannen koronarokoteannoksen työterveydestä?

Kolmannet koronarokoteannokset toteutetaan Pirtessä joulu-helmikuun 2021-2022 aikana massarokotuksina asiakkaan tai Pirten tiloissa. Rokotuksista sovitaan työnantajayritysten kanssa ennalta, jonka jälkeen työnantaja informoi omaa henkilöstöään rokotuksien aikataulusta ja paikasta. Voit kysyä asiaa siis omalta työnantajaltasi.

Milloin saan kolmannen koronarokotteeni?

Kolmansista koronarokotuksista sovitaan työnantajayritysten kanssa ennalta, jonka jälkeen työnantaja informoi omaa henkilöstöään rokotuksien aikataulusta ja paikasta. Voit kysyä asiaa siis omalta työnantajaltasi.

60 vuotta täyttäneet ja riskiryhmiin kuuluvat voivat saada kolmannen rokoteannoksen, kun toisesta rokotuksesta on kulunut 3–4 kuukautta. Alle 60-vuotiaille, jotka eivät kuulu riskiryhmiin, kolmatta rokoteannosta voidaan tarjota 4–6 kuukauden kuluttua toisesta annoksesta.

Saanko työterveydestä ensimmäisen tai toisen koronarokotteen?

Pirte rokottaa ensimmäisiä, toisia ja kolmansia koronarokotteita, pääosin tammi-helmikuussa 2022 kolmansia koronarokotuksia.

Onko koronarokotteen ottaminen vapaaehtoista?

Koronarokotus on vapaaehtoinen, mutta sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöitä koskettaa tartuntatautilain väliaikainen muutos, joka on voimassa 28.12.2021-31.12.2022. Siirtymäaikaa on 30 vrk. Väliaikainen muutos koskee sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköitä, joissa hoidetaan lääketieteellisesti arvioituna tartuntatautien vakaville seurauksille alttiita asiakkaita tai potilaita. Rokotussuojaa tarvitaan etenkin, kun työskennellään potilaan tai asiakkaan välittömässä läheisyydessä. Rokotustarve arvioidaan paikallisesti.

Saako työnantajani tietää, oletko ottanut koronarokotteen?
Työnantaja ei saa tietoonsa, kuka rokotteen on ottanut.
Miksi joissakin terveydenhuollon yksiköissä on pakko ottaa kausi-influenssarokotus mutta ei koronarokotusta?
Kausi-influenssarokotuksiin sovelletaan tartuntatautilain 48§:ää, jonka mukaa työnantaja ei saa käyttää terveydenhuollon yksiköissä sellaista työntekijää, jolla ei ole suojaa kausi-influenssaa vastaan. Koronarokotuksissa ei sovelleta tartuntatautilain 48§:ää.
Maksaako koronarokote?
Itse rokote on kaikille maksuton. Pirten hoitaessa rokottamisen laskutetaan työnantajalta rokotusvastaanotto.
Voiko koronarokotteen ottaa, jos on raskaana, imettää tai suunnittelee raskautta?
Koronavirusrokotteen voi ottaa, jos suunnittelee raskautta. Rokotuksen jälkeen voi tulla raskaaksi ilman mitään varoaikaa.

THL suosittelee koronavirusrokotteen ottamista kaikille raskaana oleville. Raskaus lisää riskiä sairastua vakavaan koronavirusinfektioon. Rokotteen voi ottaa missä tahansa raskauden vaiheessa.

Imettäminen on rokottamisen jälkeen turvallista.

Lue lisää täältä (THL).

Miten muut rokotteet vaikuttavat koronarokotteen ottamiseen?

Koronarokotteen voi ottaa samaan aikaan tai millä tahansa aikavälillä muiden rokotteiden kanssa.

Pitääkö koronarokotteen saaneen edelleen huolehtia turvaväleistä ja pitää maskia?
Rokotuksen jälkeen on edelleen tärkeää pitää turvaväliä, huolehtia käsi- ja yskimishygieniasta, käyttää maskia, kun etäisyyden pitäminen ei ole mahdollista, hakeutua oireiden ilmaantuessa testiin sekä noudattaa myös muita ohjeita koronaviruksen torjumiseksi.

Näin on toimittava sen vuoksi, että vielä ei ole riittävästi tietoa siitä, kuinka hyvin rokote estää tartuttamista. Ohjeistuksia muutetaan tiedon karttuessa, mutta toistaiseksi toimintasuositukset ovat varovaisuusperiaatteen mukaisesti samat sekä rokotteen saaneille että heille, joilla ei vielä ole rokotuksen antamaa suojaa. Lue lisää täältä (THL).

Mitä haittavaikutuksia koronarokotteella on?
Kaikilla rokotteilla voi olla haittavaikutuksia. Tavanomaisimmin rokotuksen jälkeen ilmenee paikallisia oireita pistoskohdassa, kuten kipua, punoitusta, kuumotusta ja turvotusta. Hyvin tavallisia ovat myös ohimenevät yleisoireet, kuten kuumereaktiot, lihassärky, päänsärky, väsymys, ärtyneisyys, huonovointisuus ja vilunväristykset.

Odotettavissa olevat oireet, kuten paikallisreaktiot, ovat tavallisempia toisen rokoteannoksen jälkeen.

Voit lukea koronarokotteen mahdollisista haittavaikutuksista ja muista turvallisuusasioista lisää täältä (THL).

Koska koronarokotteen suojateho alkaa?

Elimistön puolustusjärjestelmä aktivoituu heti rokotuksen jälkeen.

Suojatehon kehittyminen ensimmäisen annoksen jälkeen kestää mRNA-rokotteilla vajaat kaksi viikkoa, ja adenovirusvektorirokotteilla noin kolme viikkoa.

Toisen ja kolmannen annoksen jälkeen suoja tehostuu nopeammin, noin viikossa.

Mahdollisimman hyvän ja pitkäkestoisen suojan saamiseksi on tärkeää ottaa täysi koronarokotussarja.

Voit lukea lisää rokotteiden antamasta tehosta koronavirusta vastaan täältä (THL).

Mitä rokotteita Suomessa käytetään?
Koronarokotukset on aloitettu EU:n alueella ja myös Suomessa BioNTechin ja Pfizerin kehittämällä mRNA-koronarokotteella BNT162b2, jonka kauppanimi on Comirnaty. Rokote sai myyntiluvan Euroopan komissiolta 21.12.2020. Toinen, Modernan kehittämä mRNA-rokote sai myyntiluvan 6.1.2021. Voit lukea rokotteista lisää täältä (THL).
Voiko koronarokotteesta saada koronan?
Suomessa tällä hetkellä käytössä olevat mRNA-rokotteet tuotetaan täysin synteettisesti eikä niissä käytetä eläviä viruksia. Voit lukea lisää rokotteen kehittämisestä ja turvallisuusasioista täältä (THL).  
Miten toimin, jos rokotuksen jälkeen ilmenee oireita?
Tavanomaisimmin rokotuksen jälkeen ilmenee paikallisia oireita pistoskohdassa, kuten kipua, punoitusta, kuumotusta ja turvotusta. Hyvin tavallisia ovat myös ohimenevät yleisoireet, kuten kuumereaktiot, lihassärky, päänsärky, väsymys, ärtyneisyys, huonovointisuus ja vilunväristykset. Näitä voi hoitaa esimerkiksi lepäämällä ja käsikauppalääkkeillä, mutta mikäli oireet jatkuvat yli kolme vuorokautta, hakeudu testiin.

Infektio-oireet, esimerkiksi yskä, nuha ja kurkkukipu sen sijaan eivät kuulu rokotuksen jälkeisiin tavanomaisiin oireisiin ja näissä oireissa tulee hakeutua välittömästi koronatestiin myös rokotuksen saamisen jälkeen.

Olen sairastanut koronan. Saanko rokotteen?

Aiemmin sairastettu koronavirustauti ei estä rokotuksen antamista. Sairastettu tauti suojaa valtaosaa ainakin 6–12 kuukauden ajan, mahdollisesti pidempäänkin. Mitä vakavampi sairastettu tauti oli, sitä pidempään suoja keskimäärin kestää. Taudin sairastaneelle suositellaan ensimmäistä koronarokoteannosta, kun sairastetusta taudista on kulunut 6 kuukautta. Voimakkaasti immuunipuutteiselle rokote voidaan antaa jo 1–3 kuukauden kuluttua sairastetusta taudista.

THL suosittelee, että PCR-testillä vahvistetun koronataudin sairastaneille ja yhden rokoteannoksen saaneille tarjotaan tehosteena toista rokoteannosta seuraavasti:

  • suositellaan 60 vuotta täyttäneille ja riskiryhmiin kuuluville, kun 3–4 kuukautta ensimmäisestä rokoteannoksesta tai sairastetusta taudista on kulunut sen mukaan kumpi on ollut viimeisin.
  • voidaan tarjota kaikille 18 vuotta täyttäneille, kun 4–6 kuukautta ensimmäisestä annoksesta tai sairastetusta taudista on kulunut sen mukaan kumpi on ollut viimeisin.

Ajankohtaista koronaviruksesta

Tammi-helmikuun yleiset koronarokotuspäivät Pirte Ratinassa

Rokotuspäivät ovat avoimia kaikille koronarokotussopimuksen tehneille työterveyshuollon asiakkaillemme ja Tampereen kaupungin henkilöstölle. Rokotukset toteutetaan rokotuspäivinä klo 9-11 ja 12-15 walk in -periaatteella Pirte Ratinan toimitiloissa, Kauppakeskus Ratinan neljännessä ja viidennessä kerroksessa.

Kuusi rokottajaa, viisi tuntia, 1200 rokotetta – paikallinen työterveys on ollut mukana koronatyössä pandemian alusta asti

Pirte työterveys ja lääkärikeskus oli alkuvuodesta 2020 perustamassa ensimmäisiä koronatestipisteitä Pirkanmaalla. Koronarokotteita työterveydessä on annettu vuoden 2021 aikana lähes 25 000. Työterveyden koronatyö on alueen toimintakyvyn kannalta tärkeää, sillä Pirten suurimmat asiakkuudet ovat omistajat Tampereen kaupunki ja Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.

Kolmannen koronarokotteen annosväli lyhenee (THL)

Pirte siirtyy 20.12.2021 alkaen koronarokotuksissa noudattamaan THL:n päivitettyä ohjetta kolmannen koronarokotteen annosväliin liittyen. Aluksi Pirte rokottaa kolmansia koronarokotteita työterveyshuoltonsa sotetyöntekijöilleen. Kun sote-työntekijät on rokotettu, aloitamme muiden työterveyshuollon asiakkaiden rokottamisen.

Pirte vauhdissa koronarokotuksissa

Tähän mennessä Pirtessä on annettu jo yli 21 700 koronarokotetta. Kiitosta rokotusten mallikkaasta hoitamisesta on saatu sekä asiakkailta että työnantajilta.

Kansainvälisen fysioterapiapäivän teemana on pitkäkestoinen korona

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä fysioterapiapäivää, jonka teemana on tänä vuonna pitkäkestoinen korona. Tämä ajankohtainen aihe on huomioitu myös Pirten työfysioterapiapalveluissa, missä kesän aikana on otettu käyttöön työfysioterapeutin Long Covid -vastaanottotoiminta.

Koronanäytteenoton uudet kriteerit Pirkanmaalla

Koronanäytteenoton uudet kriteerit Pirkanmaalla

Täyden rokotussarjan saaneiden henkilöiden ei tarvitse hakeutua koronanäytteenottoon, mikäli heillä on lieviä hengitystieinfektion oireita. Poikkeuksena ovat sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät sekä henkilöt, joilla on tiedossa oleva koronavirusaltistus edeltävän kahden viikon ajalta.

Tule mukaan Hymyillä voi silmilläkin -somekampanjaan!

Tule mukaan Hymyillä voi silmilläkin -somekampanjaan!

Pirten somekanavissa käynnistyy Hymyillä voi silmilläkin -kampanja, jonka tarkoitus on levittää tietoa maskin käytön tärkeydestä ja muistuttaa, että vaikka maskin käyttö voi tuntua kurjalta, niin toisen maskitetun kanssa vaihdettu hymy auttaa jaksamaan ja paistaa silmienkin kautta.