Alkuperäinen julkaisu (9.10.2019): Sirpa Tapaninen (Alexander-tekniikan opettaja), kuva: Juha Sihto
Joskus yksi uusi asiakas tuhahti ensimmäisen yksityistuntinsa jälkeen: ”Onpa fantastinen olo mutta mitäh, pitääkö minun ottaa TOINENKIN yksityistunti?!? Etkö sä saa hoidettua mua kerralla kuntoon?!”
No en tosiaankaan saa, naurahdin. Suurin syy tähän on tietysti se, että Alexander-tekniikan opettajana minä en hoida vaan opetan. Kaltaiseni ammattilaisen hyppysissä oppilas kouluttautuu uudelleen reagoimaan kaikkiin elämän tarjoamiin ärsykkeisiin ja impulsseihin aina tietoisemmin ja tämän vuoksi usein myös eri tavoin kuin ennen.
Opettajan ja oppilaan työskentely on fyysistä: opettaja ohjaa yksityis- ja ryhmätunneilla oppilaan olemista ja liikkumista sekä käsillään että antaen suullisia ohjeita. Oppimisprosessin tuloksena asiakas oppii itse havaitsemaan ja lopettamaan sellaiset tottumuksiksi muodostuneet toiminta- ja reaktiomallit, jotka ovat kuormittavia ja haitallisia. Yksinkertaisimmillaan kyse on tiedostamattomasta niskan jännittämisestä aina ennen kuin liikkuu. Alexander-tekniikan avulla tämän jännittämisen pystyy lopettamaan, jolloin kaikki on helpompaa. Totunnainen toimintamalli on kuitenkin paljon syvempi asia kuin asiakkaan tavoittelemat asennot tai liikkeet: Miltä kuulostaisivat vaikkapa totunnaiset tavat vastata töissä tai kotona tutuille ja läheisille ihmisille? Oppimisprosessin tuloksena näitäkin pystyy muuttamaan, jolloin kaikesta tulee vielä vähän helpompaa (ja hauskempaa).
Jos kerran Alexander-tekniikan opettaja pystyy opettamaan oppilastaan myös suullisesti, antamalla ajatustyökaluja, mihin ihmeeseen tosiaan tarvitaan sitä toista tapaamista? Sitä tarvitaan sen vuoksi, että henkilökohtainen, käsillä tapahtuva ohjaus on todella tehokas ja alussa välttämätön työkalu oppimisprosessissa. Totunnainen toimintamalli käynnistyy kehossa sekunnin murto-osassa, eikä ihminen ole siitä yleensä tietoinen ennen kuin on liian myöhäistä. Opettaja osaa puuttua tilanteeseen ajoissa sekä ohjata asiakkaan myös puuttumaan itse.
Periaatteessa oppilaan on mahdollista tuottaa itselleen kokemus uudenlaisesta kehonkäytöstä pelkästään käyttämällä Alexander-tekniikan ajatustyökaluja, mutta kokemukset on huomattavasti helpompi ja nopeampi saada ohjauksessa. Ilman tätä kokemusta muutosta ja kehittymistä ei tapahdu. Opettaja saa käsiensä kautta sellaista informaatiota oppilaan kehosta, jota on mahdotonta tai vaikeaa saada muilla aisteilla. Tällöin hän pystyy ymmärtämään oppilasta paremmin ja opettamaan tätä tarkoituksenmukaisemmin.
Opettaja antaa fyysisen kokemuksen siitä, millaista on toimia toisin kuin on tottunut. Opettajan kädet antavat siis tietoa. Opettajan kädet kannustavat oppilasta menemään suuntaan, joka ei ensin tunnu mahdolliselta tai tutulta, joskus ei myöskään oikealta. Kyseessähän on tottumusten purkaminen.
Kerronpa esimerkin: Elämäni ensimmäisellä yksityistunnilla 25 vuotta sitten iloisesti yliojentuneena ja pinkeän ylijännittyneenä nuorena ihmisenä koin opettajan yrittävän kaataa minua eteenpäin ohjatessaan minua seisoma-asennossa. Kiekaisin opettajalle ” Apua, mä kaadun!”. Opettaja pyysi minua katsomaan sivulla olevaan peiliin, josta näin olevani täysin pystyssä. Olin tottunut olemaan lievästi takakenossa, joten pystyasento tuntui etunojalta!
Omat tottumukset tuntuvat aina oikeilta, koska ne ovat osa meitä. Ne tuntuvat tutuilta ja sellaisina myös turvallisilta, Vaikka ne estäisivät meitä hengittämästä kunnolla tai nakertelisivat selkärankamme vähitellen tärviölle. Asiantuntijan ohjauksessa tähän päästään käsiksi, jolloin on mahdollista jatkaa ja täydentää oppimista omatoimisesti.