Pirte on ansainnut kaksi erilaista merkkiä, jotka viestivät yrityksen kotimaisuudesta ja suomalaisen työn arvostuksesta. Avainlipun ja Yhteiskunnallisen yrityksen merkit myöntää Suomalaisen työn liitto. Avainlippu onkin suomalaisille jo hyvin tuttu merkki, mutta Yhteiskunnallisen yrityksen logoa on alkanut nähdä vasta pikkuhiljaa enemmän ja enemmän. Suomalaisen työn liiton tarkoituksena on kehittää ja haastaa työelämää. Liitto toimii suomalaisen työn arvostuksen kasvamisen puolesta ja jakaa arvojensa mukaisesti ansioituneille yrityksille merkkejä, jotka vaikuttavat ihmisten ostopäätöksiin.

Yhteiskunnallisen yrityksen kriteerit täyttävä yritys käyttää vähintään puolet voitoistaan toimintansa kehittämiseen tai lahjoittaa varat itse määrittelemäänsä hyvään kohteeseen. Lisäksi nämä yritykset toimivat pitkällä tähtäimellä pitäen mielessään kestävän kehityksen ja yhteiskunnallisen vastuun. Merkki on lanseerattu vuonna 2011 ja se on myönnetty tällä hetkellä reilulle kahdellesadalle erilaiselle yritykselle ja yhteisölle, jotka toiminnallaan luovat yhteiskunnallista hyvää ympärilleen.

Avainlippu-merkki voidaan myöntää Suomessa valmistetulle tuotteelle tai palvelulle. Yrityksen tulee olla suurimmaksi osaksi kotimaisesti omistettu ja sen johdon ja pääkonttorin tulee sijaita Suomessa. Itse palvelun tai tuotteen kotimaisuusasteen tulee olla yli 50 prosenttia. Käytännössä merkkien kotimaisuusaste on yli 80 prosenttia ja niitä on myönnetty tuhansille tuotteille ja palveluille.

 

 

Pirte on suomalaisomisteinen pitkän linjan yritys. Maksamme verot 100 % Suomeen ja haluamme tukea suomalaista työtä hankkimalla työvoiman kotimaasta. Ohjaamme voittojamme liiketoiminnan kehittämiseen ja sitä kautta yhteiskunnallisen hyvän tuottamiseen. Olemme vastuullisia kilpailutuksessa, liiketoimintamme on avointa ja läpinäkyvää, ja pyrimme toimimaan yhteistyössä kotimaisten kumppaneiden kanssa. Yhteiskunnallisen yrityksen merkin saaneita yhteistyökumppaneitamme ovat esimerkiksi Coxa, Fimlab, TAYS sydänkeskus, Työplus ja Työterveys Virta.

Haluamme olla omalla toiminnallamme edistämässä yhteiskunnan terveyttä ja hyvinvointia, ja olemmekin aktiivisesti esimerkiksi sponsoroinnin kautta tukemassa paikallisia hankkeita. Tänä kesänä olemme lähteneet sponsoroimaan Team Rynkeby – God Morgon Tampere -joukkueen toimintaa. Team Rynkeby – God Morgon on pohjoismainen hyväntekeväisyystapahtuma, jossa pyöräilyjoukkueet pyöräilevät joka vuosi Pariisiin ja keräävät siten rahaa syöpää sairastaville lapsille ja heidän perheilleen. Team Rynkebyn työ Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Islannissa ja Färsaarilla tuotti tänä vuonna yhteensä 8,77 miljoonan euron lahjoituksen vakavasti sairaille lapsille. Suomessa varat ohjataan syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Aamu Säätiön ja Sylva ry:n kautta. Olemme erityisen innoissamme tukemassa tätä hanketta, koska mukana pyöräilemässä oli myös oma fysioterapeuttimme Sari-Leena Erkkilä.


Teemme yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja koulutamme tulevaisuuden terveysalan osaajia Pirkanmaalle. Useat terveydenhoitajaopiskelijat ovat tehneet ohjatun työharjoittelun meillä ja aika ajoin meillä on myös työntekijöitä oppisopimussuhteessa. Ohjaamme lisäksi vuosittain työterveyteen erikoistuvia lääkäreitä ja meillä on tasaiseen tahtiin harjoittelijoita henkilöstöhallinnon, tietohallinnon ja viestinnän puolella. Varsinkin viime aikoina meillä on ollut myös korvaamattomina apukäsinä muutama nuori, jotka ovat auttaneet esimerkiksi päätoimipisteen muuton kanssa sekä toiminnan käynnistyttyä uusissa tiloissa opastaneet asiakkaitamme Ratinan kauppakeskuksessa ja omissa tiloissamme.

Olemme myös mukana lukuisissa terveysalan hankkeissa. Kehityspäällikkömme Birgitta Ojala valmistelee työkykyä käsittelevää väitöskirjaansa ja on vienyt Pirten mukaan Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeeseen ”Osatyökykyisille tie työelämään”. Kärkihanke koostuu kahdeksasta eri projektista, joiden tavoitteena on mahdollistaa osatyökykyisten työssään jatkaminen tai työllistyminen avoimille työmarkkinoille. Osatyökykyisten jatkaminen työelämässä lisää henkilöiden yhdenvertaisuutta ja työyhteisöjen monimuotoisuutta. Samalla olemme olleet mukana Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin TOIKE-hankkeessa, joka on yksi kärkihankkeen projekteista. Päämääränä hankkeella on ehkäistä työkyvyttömyyttä tavoitteellisesti matalan kynnyksen toimintaperiaatteella, eli asiakas voi itse ottaa yhteyttä Toimintakykykeskukseen saadakseen työkyvyn arvioinnin ja ohjauksen hänelle sopivan palvelukokonaisuuden löytämiseksi.

Pirte on ollut mukana Birgitan johdolla myös Euroopan sosiaalirahaston rahoittamissa ja Satakunnan ammattikorkeakoulun hallinnoimissa Foorumix-projektissa (2015-2018) sekä Työpeili-hankkeessa (2017-2020). Foorumixin tavoitteena on ollut esimiesten vertaisfoorumien pilotointi ja mallintaminen tulevaisuudessa ympäri maata järjestettäviä foorumeita varten. Esimiesten vertaisfoorumien kautta yrityksiin pystytään luomaan työhyvinvointia parantavaa yrityskulttuuria ja lisäksi hankkeessa on keskitytty olennaisesti myös esimiesten omaan työssä jaksamiseen ja työterveyshuollon rooliin eri työyhteisöjen tukena. Työpeili-hankkeen tarve nousi esiin Foorumix-projektin aikana. Hankkeessa mikro- ja pienyrityksille kehitetään reflektoivan kehittymisen vertaisryhmämalli eli käytännössä tarkoituksena on pyrkiä parempaan joustavuuteen yritysten erilaisissa muutostilanteissa vertaistuen sekä asiantuntijoiden avulla. Tällä hetkellä esimerkiksi pienyrittäjät tarvitsevat apua digitalisaation ja some-uudistusten mukana tulevien muutoksien hallinnassa.

 

Pirte on ylpeästi yhteiskunnallinen yritys ja pyrimme toiminnallamme tuottamaan yhteiskunnallista hyvää pirkanmaalaisille asiakkaillemme, yhteistyökumppaneillemme ja henkilökunnallemme.

Blogin kirjoittaja on Pirten markkinointi- ja viestintäassistentti Veera Kirjavainen.